Loading...
Menu

1700-luvun tuulimyllyt Suomessa, Kirsti Horn (2019)

Home / Vanhat tuulimyllyt / 1700-luvun tuulimyllyt Suomessa, Kirsti Horn (2019)

Tämä on vapaa käännös lyhennetystä tutkielmasta, joka esitettiin The International Molonological Societyn Berliinin symposiumissa elokuussa 2019. Alkuperäinen teksti on englanninkielinen. Katso myös esitys Eighteenth Century Windmills in SW–Finland.

Tiivistelmä

Tutkielma käsittelee 1700-luvun tuulimyllyjä ja tapahtumia Ruotsin itäisissä maakunnissa. Aiheena ovat ensinnäkin tuulimyllyjen tunnetut lukumäärät kolmessa suomalaisessa kaupungissa; toiseksi Suomenlinnan tuulimyllyjen suunnitelmat; ja kolmanneksi nykypäivään säilyneet tuulimyllyt tuolta ajalta.

Aikaisimpien myllyjen kuvia tuskin onkaan, eikä yksittäisistä talonpoikaismyllyjen rakentajista ole säilynyt tietoja. Kirjallisetkin lähteet ovat hyvin rajalliset. On kuitenkin mahdollista koota luotettava kuva siitä miltä tuulimyllyt näyttivät täällä kannattavan maanviljelyksen pohjoisilla rajamailla kolmesataa vuotta sitten.

1. Johdanto: sotaisa 1700-luku

Ruotsin valtakunta menetti suurvalta-asemansa Suuressa Pohjan Sodan (1700-21) taisteluissaan ympäröivää vihollisliittoumaa vastaan. Valtakunnasta jäi jäljelle U:n muotoinen maa, johon kuului suurin piirtein nykyisiä Ruotsia ja Suomea vastaavat alueet. Harvaan asutut itäiset maakunnat joutuivat neljän Ruotsin ja Venäjän välillä käydyn Ruotsille tappiollisen sodan taistelukentäksi 1700-luvun kuluessa. Ensimmäisen, Isovihan aikana (1710-21) Pietari Suuren joukot tekivät selvää jälkeä kylistä ja taloista, missä kulkivatkin. Toipuminen inhimillisistä ja taloudellisista menetyksistä kesti vuosikymmeniä. Tutkimusta silloisten tuulimyllyjen kohtaloista ei ole, mutta varmaa on ainakin se, että Isovihaa edeltäneeltä ajalta on säilynyt vain yksi mylly Ahvenanmaalla ja yksi Hailuodossa. Seuraavaksi vanhimmat kaksi säilynyttä myllyä ovat 1730-luvulta.

Pikkuviha 1742-43 oli nimensä mukaan vähemmän tuhoisa, vaikka emämaan armeija ei nytkään pystynyt puolustamaan Itäistä puolikastaan. Voidakseen vartioida Suomenlahtea, perustettiin sitten kruunun toimesta aikansa suurin rakennusprojekti, Sveabirg eli Suomenlinna, vuonna 1748. Tämän Unescon maailmanperintökohteen rakentajien joukossa oli lahjakas insinööri Daniel af Thunberg, jonka suurenmoisimmat rakennelmat Suomenlinnassa olivat laivaston kuivatelakka ja valtava tuulimylly.

Kustaa III aloitti sodan Venäjää vastaan vuonna 1788 ajatuksenaan vallata takaisin Uudenkaupungin rauhassa menetetyt alueet itärajalla. Tämä päättyi tappioon samoin kuin Suomen sota 20 vuotta myöhemmin. Lopulta Suomenlinna luovutettiin viholliselle ja sen mukana kaikki Ruotsin itäiset alueet maamme nykyiseen länsirajaan asti. Tuulimyllykantaan alkoi pikkuhiljaa ilmaantua itäisiä vaikutteita, kun aikaisemmin tekniikka oli puhtaasti länsimaista.

2. Tuulimyllyjen lukumäärästä Suomessa ennen ja nyt

1700-luvun alussa tuulimyllyjä laskettiin satamäärin Turun seudulla, ja koko nykyisen Suomen alueella niitä oli noin tuhat. Suurin tuulimyllyjen keskittymä on aina ollut lounaassa ja Pohjanmaalla. Mitä todennäköisimmin myllyjä tuhoutui suuret määrät isovihan aikana, eikä niiden lukumäärä lähtenyt kunnolla kasvuun ennen kuin valistuksen aikana, eli hyödyn aikakaudella, kun yhteiskunnan ja maatalouden kehitys toden teolla käynnistyi. Tarkkoja lukuja ei 1700-luvun loppupuolelta ole, mutta sitten jo 1830-luvulla tuulimyllyjä tiedetään olleen reilusti yli 5000.
Kuvernöörit raportoivat sittemmin keisarille maakuntiensa tilasta, mukaan lukien myllyjen lukumäärästä, joka selvästi heijasti seudun varallisuutta, viljavuutta ja maanviljelyn edistyksellisyyttä. Raporttien mukaan tuulimyllyjen huippuvuosi oli 1885: yhteensä yli 10000 tuulimyllyä, mutta on arveltu, että niitä olisi ollut jopa kaksin verroin.

Säilyneiden tuulimyllyjen lukumäärää on yritetty selvittä muutamaan otteeseen 1900-luvulla. Kunnianhimoisinta tutkimusta johtaa tänä päivänä hollantilainen Leo van der Drift, jonka tietokannassa on syksyllä 2019 jo noin 600 suhteellisen ehjää perinteistä puurakenteista tuulimyllyä. Vain muutama on siinä kunnossa, että sitä voisi käyttää jauhamiseen edes näytösluontoisesti, vaikka yleensä koneisto onkin tallessa. Lisäksi on parikymmentä tuulipumppua ja n. 90 eri tavoin raunioitunutta tai hylättyä puurakenteista tuulimyllyä.

3. 1700-luvun tuulimyllyt kartoissa ja piirustuksissa

Koska ei – lukuun ottamatta Suomenlinnan myllyjen suunnitelmia ja kahta kuvaa Torninosta – yhtään teknistä piirustusta tai muutakaan kuvaa 1700-luvun suomalaisista tuulimyllyistä ole löytynyt, voi niistä saada käsityksen vain kaupunkikartoista. Tässä yhteydessä on mainittava ruotsalainen Erik Dahlberg, joka itse ja avustajiensa kanssa onnistui ikuistamaan kaikki Ruotsin tärkeät kaupungit, rakennukset, kuninkaat, vaakunat, muinaismuistot, luonnon ihmeet ym. 176 kuparipiirrokseen vuosien 1661-1712 kuluessa. Kuva Torniosta löytyy juuri hänen kokoelmastaan Suecia Antiqua et Hodierna. Näkymiä Pohjanlahden itäpuolelta kokoelmassa on Viipurista (1709) ja Hämeen linnasta (1712), vaikka Suomi tuolloin kuuluikin Venäjälle. Kokoelman kuvissa näkyy monessa Pohjanlahden länsipuolen kaupungissa tuulimyllyjä, pääasiassa jalka- ja harakkamyllyjä, mutta myös joitakin mamsellimyllyjä.

Niin kulttuurin kuin tekniikankin uudet tuulet saapuivat 1700-luvulla, samoin kuin sitä ennenkin, pääasiassa maamme lounaisosaan. Rannikon laivanrakentajilla, kirkonrakentajilla ja puusepillä oli varmasti suuri rooli tuulimyllytekniikan levittämisessä tänne kuningaskunnan takamaastoon. Läntisistä yhteyksistä johtuen lounaissuomalaisten talonpoikien tuulimyllyt ovat hyvin samantapaisia kuin Itämeren pohjoisosan suurten saarten tuulimyllyt – olimmehan kaikki suurvalta-Ruotsin alaisia ennen Suurta Pohjan Sotaa.

Seuraavassa kuvia Tornion lisäksi Uudestakaupungista ja Turusta.

3.1. Tornio

Dahlbergin kokoelman kuvassa Torniosta vuodelta 1701 näkyy ainakin yksi nelisiipinen jalkamylly joen itäpuolella. Venäläiset polttivat kaupungin vuonna 1715, mutta jo vuonna1736 siellä oli 10 jalkamyllyä ranskalaisten tutkijoiden Outhier ja de Maupertuis laatiman kartan mukaan. (Herrat olivat Torniossa mittaamassa maapallon muotoa.)

Kuva 1: Tornio, kuparipiirros Erik Dahlbergin kirjasta Suecia Antiqua et Hodierna 1701.

Kuva 1.1: Yksityiskohta kuvasta 1.

Kuva 2: ‘Ihailemassa keskiyön aurinkoa’, Matthew Consett 1789.

Sittemmin Torniosta tuli eksoottinen matkailukohde, jossa käytiin ihmettelemässä yötöntä yötä. Englantilainen Matthew Consett piirsi muistiin näkemänsä auringon ja matkaseurueensa kaupungin myllykalliolla vuonna 1789. Jalkamyllyt eivät oikeastaan kehittyneet tästä kummemmiksi 1800-luvun aikana, kun niitä rakennettiin tuhansittain joka puolelle maatamme. Consett’in esittämä mylly on liian pieni verrattuna sen ympärillä oleviin ihmisiin, mutta muuten se on tarkka kuvaus tyypiltään samanlaisesta myllystä kuin ne jalkamyllyt, jotka ovat säilyneet Lounais- ja Länsi-Suomessa. Siinä näyttää olevan joko hirsistä salvottu jalusta tai kolmion muotoiset napatukin tuet, myllyaitassa todennäköisesti lautaverhoilun sisällä rankarakenne, ohut lautakatto ja Lounais-Suomelle tyypilliset siivet. Uudenkaupungin ja Turun kartoissa näkyy samantyyppisiä myllyjä. Säkkivinssi on tavallinen pohjoisen säilyneissä myllyissä, mutta etelässä sitä tapaa harvoin ennen 1800-luvun loppua. Säilyneissä pohjoisen Suomen tuulimyllyissä on kuitenkin erilaiset, melamaiset siivet.

3.2. Uusikaupunki tai Nystad

Isoviha päättyi Uudenkaupungin rauhaan vuonna 1721, jonka tuloksena itärajaa siirrettiin länteen päin. Rauhanneuvottelujen aikaisessa kaupungin kartassa näkyy 9 tuulimyllyä, mutta epäselvästä piirroksesta on mahdoton päätellä mitään myllyjen yksityiskohdista. Silloin kaupungissa oli vain 300 asukasta, mutta koko joukko venäläisiä ja ruotsalaisia neuvottelijoita.

Vuoden 1753 kartan – GRUND RITNING öfwer Sjö Staden NYSTAD – yksityiskohdasta voimme nähdä, että myllyt ovat jalkamyllyjä. Kasvaneessa 500 asukkaan kaupungissa niitä oli jo 16. Selvästi niissä on kapeat kiilamaiset siivet ja pyramidin muotoinen jalusta.

Kuva 3: Yksityiskohta Uudenkaupungin kartasta vuodelta 1753.

3.3. Turku tai Åbo

1700-luvun alussa Turun asukasluku oli pari tuhatta, tai jopa viisi tuhatta, mutta nälänhätä, rutto ja venäläisten valtaus aiheuttivat väen vähenemisen vähän yli tuhanteen isonvihan aikana.
Vuonna 1709 päivätyssä kartassa, Delineation öfver Åbo Stapel Stad, nähdään 51 tuulimyllyä kaupunkia ympäröivillä kukkuloilla ja vuonna 1756 päivätyssä Charta öfver Stapel Staden Åbo niitä on peräti 75.
Nämä myllyt ovat selvästi samanlaisia kuin Turunmaan tähän päivään säilyneet jalkamyllyt: kiilamaiset 4 siipeä, kunkin päässä neljä porttia, julkisivussa pystylaidoitus, sen takana arvatenkin rankarakenne ja ristikkäin asetetuista alushirsistä sekä niiden päällä olevista vinotuista muodostuva jalka.

Kuva 4: Yksityiskohta kartasta Charta öfver Stapel Staden Åbo, 1756.

Kuva 5: Yksityiskohta kartasta Charta öfver ÅBO STAD 1808.

Myöhemmässä Joh. Tillbergin Turkua esittävässä kartassa vuodelta 1808 tuulimyllyjen lukumäärä on laskenut 69:ään. Silloin kaupungissa oli jo 11 000 asukasta ja myllyjen tarve tietysti suurempi, mutta nyt niitä oli myös rajojen ulkopuolella. 20.1.1852, Sanomia Turusta kertoo Turun paloa kuvaavassa artikkelissaan palon syttymispäivästä näin:

”Päiwä oli ollut puoliselkiä ja lempiä; hiljainen länsipohjainen tuuli puhalteli Akatemian puutarhan wielä wiheriöiwissä lehdissä ja saatti tuulimyllyt käymään, joita kukkuloilla Turun ympäristöllä oli sadoittain…”

3.4. Kartanoiden ja suurtilojen tuulimyllyt

1700-luvun lopulta löytyy joitakin maisemakuvia kartanoiden mailta, joiden pihapiirin tuntumassa on jalkamylly, mutta todistusaineistoa ei harakkamyllyistä tai mamsellimyllyistä löydy ainakaan finna.fi hakupalvelusta. Tästä päätellen muunlaisia kuin jalkamyllyjä oli korkeintaan vain muutama. Kansallismuseon tutkija Auvo Hirsjärvi ja englantilainen teollisuuden historian tutkija Rex Wailes kirjoittivat kirjasessaan Smock Mills in Finland (1970-71), olevansa melkein varmoja siitä, että Suomessakin harakka- ja mamsellimyllyjä olisi ollut jo 1700-luvun lopun Suomessa. Niitä näkyy Dahbergin piirroksissa Ruotsin puolella ja olihan meillä ainakin mamsellimyllyjä Suomenlinnassa!

4. Suomen ensimmäinen mamsellimylly

Sumuisessa maisemamaalauksessaan Kaivopuiston kallioilta kohti Suomenlinnaa M.N. Vorobjov kuvaa viisi mamsellimyllyä vuonna 1809: yksi suuri ja kolme pienempää Suomenlinnassa ja yksi pienellä vasemmassa reunassa näkyvällä saarella.

Kuva 6: Näkymä Kaivopuistosta kohti Suomenlinnaa 1809, M.N. Vorobjov.

Daniel af Thunberg (1712-1788) opiskeli aluksi teologiaa, mutta teki sittemmin huikean elämäntyön vesirakennusinsinöörinä. Kun valtava Suomenlinnan rakennusprojekti pantiin alulle vuonna 1748, palkattiin Thunberg työnjohtajaksi ja myllynrakentajaksi. Suomenlinnan kuivatelakka, joka on yksi maailman vanhimmista vielä toiminnassa olevista kuivatelakoista, on hänen luomuksensa. Siihen kuului oleellisesti aivan valtava tuulimylly (yllä olevan kuvan keskellä), jonka tehtävänä oli rakennuspuutavaran sahaamisen ja jauhojen jauhamisen lisäksi pitää telakkatyömaa kuivana. Mylly pumppasi telakkaa tyhjäksi myös sen toiminnan alkuvuosina, kunnes se korvattiin hevoskäyttöisellä pumpulla ja siirrettiin Susisaarelta Länsi-Mustasaarelle.

Ruotsalaiset insinöörit kävivät Hollannissa tutustumassa vesirakentamiseen ja tuulimyllyihin, mutta Daniel av Thunbergin kohdalla tästä ei hänen elämänkerrassaan ole mainintaa. Hän työskenteli Ruotsin tekniikan isänä tunnetun Christoffer Polhemin Laboratorium mechanicumissa, jossa hän kuitenkin pääsi tutustumaan mm. Hollanin tuulimyllyjen tekniikkaan. Pumppu, jonka hän liitti Suomenlinnan myllyyn, on samaa tyyppiä, jota yleisesti käytettiin Ruotsin kaivosteollisuudessa tuohon aikaan.

Kun mylly siirrettiin telakan luota Länsi-Mustasaareen, siitä tehtiin tarkat piirustukset, joita voi tutkia Ruotsin sota-arkiston suhteellisen hyvälaatuisista digitoiduista kuvista. Thunbergin alkuperäiset piirustukset ovat hävinneet, mutta niistä löytyy kaksi versiota aikalaisten tekemiä kopioita. Yksi on em. sota-arkistossa ja toinen on työmaamestari Adolf Geeten luonnoskirjassa Suomenlinnan arkistossa. Suomenlinnassa on lisäksi Geeten kopiot Thunbergin suunnittelemista jalkamyllystä ja vesimyllystä. Siinä ovatkin sitten ainoat alkuperäiset 1700-luvun tuulimyllyjä kuvaavat tekniset piirustukset maassamme! Sata vuotta myöhemmin, vuonna 1851 Samuel Roos kirjoitti ja kuvitti pienen opaskirjan, Muutamia mieleen pantavia asioita myllyn rakentajoille Suomessa, joka on toistaiseksi ainoa tuulimyllyistä suomen kielellä kirjoitettu kirja.

Pienen kotitarve-jalkamyllyn rakentamiseen ei ehkä tarvittukaan piirustuksia. Pieni mylly voitiin purkaa osiin ja tuoda veneellä Pohjanlahden tai Suomenlahden yli malliksi paikallisille rakentajille, jotka sitten veivät tiedon eteenpäin. On myös selvää, että myllyrakentajia muutti Suomeen muualta harjoittamaan ammattiaan ja levittämään tietoa, vaikka tästä ei liene muuta dokumentaatiota kuin yhteneväinen rakennustekniikka naapurimaiden kanssa.

Kuva 7: Yksityiskohta Thunbergin myllyä alkuperäisellä paikallaan esittävästä piirustuksesta 1751. Pumppu näkyy oikealla.

Kuva 8: Yksityiskohta Nordenkreuz’in piirustuksesta myllyn siirtämistä varten 1783.
Tässä leikkauspiirustuksessa näkyy miten pystyakselin hammasrattaista otettiin
voima kahden kiviparin pyörittämiseen parvekkeen tasolla sekä sahaan alimmalla tasolla.
Kuvassa näkyy lisäksi laitteet puutavaran nostamista ja hattuosan kääntämistä varten.

Kuva 9: Thunbergin suunnitteleman jalkamyllyn leikkauksia, jotka Adolf Geete kopioi luonnoslehtiöönsä.

Thunbergin mamsellimyllyn korkeus oli piirustuksista arvioituna n 22m kivestä rakennetun jalustaosan yläpinnasta hatun huippuun, siipiparin mitta n. 25m ja alaosan leveys n. 13m. (mittakaavan aln eli kyynärä on 59cm). Kolmikerroksisen jalkamyllyn korkeus on n 12m, suurin piirtein kaksinkertainen verrattuna tavallisen kaksikerroksisen kotitarvemyllyn mittoihin.

5. Mitä suomalaiset jauhoivat myllyissään 1700-luvulla?

Esi-isien ruokalistalla oli viljatuotteiden lisäksi juureksia, maitotuotteita, kalaa, riistaa, vähän vihanneksia ja marjoja. Ohra oli yleisin viljalaji aina ajasta 4000 eKr ja vielä 1700-luvullakin rukiin rinnalla, jota oli viljelty 500 eKr. lähtien. Lisäksi tattaria ja kauraa viljeltiin pienemmässä mittakaavassa, vehnää hyvin rajoitetusti ja vain etelässä.

6. Myllyihin liittyviä tapahtumia valistuksen ajan Ruotsissa

1700-luvun jälkipuolisko oli paljon positiivisempi kuin vuosisadan alku, vaikka Suomen maankamaralla ja Suomenlahden rannikkovesissä käytiinkin vielä kaksi sotaa. Valistuksen aikaan liittyvät jälleenrakentaminen iso- ja pikkuvihan jälkeen sekä alkava industrialismi ja maatalouden kehitys. Tämän lisäksi pohjolaan virtasi keskieurooppalaisia käsityöläisiä ja taiteilijoita ja heidän mukanaan virkistävää uutta eloa myös Ruotsinmaan itäosiin. Tukholmassa kuningas Kustaa III, jonka valtakausi oli 1771-92 eli teatterin, musiikin, silkin ja klassisen arkkitehtuurin ympäröimänä. Mutta toisaalta hänen aikanaan panostettiin energisesti ja valistuksen hengessä luonnontieteiden tutkimiseen ja hyödyntämiseen maatalouden ja teollisuuden kehittämiseksi. Jopa pikkuprinssi Gustaf Adolfin opetussuunnitelmaan kuului luontoon ja maatalouteen tutustuminen varhaisesta lapsuudesta lähtien. Hänen aapisessaan kirjain Q on myllyn kirjain: qvarn, jonka opetus kuuluu seuraavasti.
Kukkulalle rakennettu mylly liikkuu tuulen voimalla. Käytä sinäkin asemaasi siten, että olet hyödyksi kaikille.
(En qvarn på högden stäld, af väret rörlig blifver. Drag fördel af dit stånd, så at du nytta gifver.)

Kuva 10: Yksityiskohta prinssi Gustaf Adolfin aapisesta.

Kuva 11: Yksi monista kahnan kylkeen tehdyistä uudenlaista auraa
esittävistä kaiverruksista vanhassa myllyssä.

Valistuksen ja hyödyn aikakauden käytännön hyöty lankesi, paitsi ruotsalaiselle taloudelle, teollisuudelle ja rakennustekniikalle, ennen kaikkea maataloudelle. Uusia viljelysmetodeja kehiteltiin Ruotsin tiedeakatemiassa ja Turun akatemiassa, joka tähän aikaan kehittyikin Uppsalan yliopiston veroiseksi opinahjoksi erityisesti luonnontieteiden alalla. Virkamiehet ja papisto levittivät tietoa valtakunnan joka kolkkaan. Pappiloita viljeltiin mallitiloiksi talonpojille ja saarnaan sujautettiin ohjeita karjanhoidosta, metsien raivaamisesta, soiden ojittamisesta viljelysmaaksi ja muista viljelystä tehostavista toimenpiteistä. Myös tietoa myllyistä ja uudenlaisista auroista levitettiin. Aurojen kuvia löytyykin monien Lounais-Suomen 1700-luvulta peräisin olevien myllyjen seiniltä.

Peräti 150000 tynnyriä viljaa vietiin vuosittain Suomen puolelta Ruotsiin 1700-luvun lopun vuosikymmeninä siitä huolimatta, että talonpoikien into viljelystekniikan uudistuksiin kehittyi täällä hitaasti. Laajeneva viljantuotanto johti luonnollisesti yhä uusien myllyjen rakentamiseen.

7. Säilyneet 1700-luvun tuulimyllyt

Vanhimmat säilyneet tuulimyllyt löytyvät Hailuodosta ja Lumparlandin saarelta Ahvenanmaalta, molemmat isovihan alkuajoilta. Sisämaasta löytyy joitakin 1700-luvun loppupuolelta peräisin olevia myllyjä, mutta valtaosa on lounaassa: saariston pohjoisosassa ja vastaavalla rannikkoalueella (25) sekä Ahvenanmaalla (13).

Kuudentoista hyvin vanhan tuulimyllyn joukko löytyi inventointiretkillä kesällä 2017. Lisäksi kahdessa lähistön tuulimyllyssä on vuosiluku aivan 1800-luvun alusta; yhdestä puuttuu merkintä, mutta ainakin sen koneen tiedetään olevan 1700-luvulta; ja vielä kuusi myllyä on niin samanlaisia, että ne todennäköisesti ovat samalta ajalta kuin merkityt. Yksityiskohtien ja rakenteen samankaltaisuus yhdistää näitä 25 myllyjä, vaikka ulkopuolelta vilkaistessa ne eivät poikkea edellä esitetyistä kuvituksista eikä muista alueen jalkamyllyistä. Myöhemmissä myllyissä yksityiskohtien vaihtelu on siis suurempi, monet ovat vähän kevyempirakenteisia ja yllättäen, useimmista puuttuu vuosiluku. Koska vanhimmissa tuulimyllyissä on monia aivan samanlaisia yksityiskohtia, herää kysymys niiden rakentajista. Selvästikin nämä myllyt ovat aikansa superkoneita, jotka rakennettiin tarkoin valituista materiaaleista ja jotka ovat kestäneet yli 150 vuoden käytön ja jo sadan vuoden käyttämättömyydenkin. Yleensä niistä on pidetty hyvää huolta. Yhtä lukuun ottamatta niissä on jotakuinkin täydellinen koneisto. Niiden rakentamisajankohdat ajoittuvat vuosien 1732 ja 1806 välille. Ne sijaitsevat n. 45 x 45km kokoisella alueella. Monia on siirretty alueen sisällä, mutta kymmenen myllyn tiedetään seisovan alkuperäisellä paikallaan.

Tuulimyllyä pidettiin yksityisomaisuutena. Se seurasi omistajaansa avioliittoa solmittaessa ja perinnönjaossa. Sen saattoi myös myydä. Näin ollen useimmat Suomen myllyt ovat vaihtaneet paikkaa useammankin kerran historiansa aikana, ja yleensä muutto on tuonut myös korjauksia ja muutoksia rakenteeseen. Tätä taustaa vasten on todella hämmästyttävää, että osa kaikkein vanhimmista myllyistä on vielä paikallaan alkuperäisine julkisivuineen ja yksityiskohtineen.

Perinteisen tavan lisäksi, kuljettaa mylly mukana uuteen kotiin, on havaittavissa kaksi myllyjen siirtämisaaltoa. Ensimmäinen ajoittuu aikaan, jolloin myllyt tulivat tarpeettomiksi rintamailla ja ne myytiin vähemmän kehittyneille alueille, joilta puuttui sähkö. Toinen aalto osuu toisen maailmansodan jälkeen, jolloin niille ei enää ollut käyttöä missään, mutta parhaimpia yksilöitä säilöttiin kotiseutumuseoihin.

Kuva 12: jalkamylly, 1741, yksityinen.

Kuva 13: jalkamylly, 1760, yksityinen.

Vanhojen Lounais-Suomen jalkamyllyjen erityisiä piirteitä:

  • Hyvin paksusta puutavarasta tehty myllynkivien kannatinrakenne, josta yksi kulma on viistetty tai pyöristetty portaissa liikkumisen helpottamiseksi: 25/25 myllyä. (Kuvat 14 ja 15)
  • Lattia kivien edessä on rakennettu kivien kannatinrakenteen varaan, kun se myöhemmissä myllyissä on tuettu niskahirteen: 23/25 myllyä. (Kuvat 14 ja 15)
  • Reikä niskahirressä laakerin rasvaamista varten: 16/25 myllyä. (Kuvat 14 ja 15)
  • Koristeelliset kahvat kivien säätölaitteessa tai avokuistin kaiteessa: 6/25 myllyä. (Kuvat 16 ja 22)
  • Kaiverrettu vuosiluku, piirroksia, symboleja, myllärin muistiinpanoja jne. Vuosiluku: 16/25, piirroksia ym.9/25 myllyssä; yhteensä 18/25 myllyä, joissa on kaiverruksia. (Kuvat 11 ja 17)

Säilyneitä alkuperäisiä rakennusosia, jotka ovat yleensä hävinneet, kun myllyä on siirretty:

  • Puinen laakeri lattian kannattajien alla: 10/ 25 myllyä (kaikki alkuperäisellä paikallaan; kuva 18).
  • Alkuperäinen julkisivun laudoitus: 4/25 myllyä + 1, jossa omistaja on säilyttänyt mallikappaleita.
  • Koveraksi veistetty sisäpäistään viistetty kurkihirsi: 3/25 + 1, jossa omistaja on säilyttänyt mallin. (Kuva 21)

Vanhaan rakentamistapaan viittavia yksityiskohtia:

  • 8-kulmainen napatukki: 8/25 myllyä.
  • Rakenteen kulmajäykisteet tehty luonnostaan käyristä kappaleista: 3/25 myllyä. (Kuva 20)
  • Luonnostaan käyristä kappaleista tehdyt tuutin jalat: 5/25 myllyä. (Kuvat 14 ja 22)
  • Yhdestä hirrestä veistetty porras: 2 myllyä. (Kuva 19)

Kuva 14.

Kuva 15.

Kuva 16.

Kuva 17.

Kuva 18.

Kuvat 19.

Kuva 20.

Kuva 21.

Kuva 22.

Yhteenveto

  • Suurin tekninen innovaatio 1700-luvun Suomessa oli Suomenlinnan kuivatelakka ja siihen kuuluva hollantilaistyyppinen valtava mamsellimylly, jotka rakennettiin vuosina 1749-56.
  • Kartoista ja illustraatioista voi vetää sen johtopäätöksen, että kaikki kansanrakentajien myllyt olivat pieniä jalkamyllyjä.
  • Kaikissa jalkamyllyissä kuvattiin neljä symmetristä kiilamaista siipeä. Tästä voi päätellä, että kaikki muunlaiset tuulimyllyissämme esiintyvät siipityypit ovat 1800-luvulta ja ehkä että leveät melamaiset siipimallit, joita löytyy Itä- ja Keski-Suomesta ovat venäläistä alkuperää.
  • Turun saariston pohjoisosassa ja vastaavalla rannikolla olevat vanhat tuulimyllyt ovat hyvin samanlaisia. Koska emme tiedä mitään niiden rakentajista, vain yksityiskohtaiset tutkimukset niiden koneistojen osista ja tietyistä rakenteellisista yksityiskohdista saattaisi paljastaa yksittäisten myllynrakentajien työn jäljet ja sen lähes huomaamattoman kehityksen, joka tapahtui 70 vuoden aikana, jolloin ne rakennettiin.
  • Suurin yllätys on säilyneiden 1700-luvun tuulimyllyjen suuri lukumäärä varsinkin, kun ajattelee kaikkea käytön ja sään kulutusta sekä ulkoisia uhkia, jotka ne ovat hyvin kestäneet.

Lähteet

Luku 3.1

Kuva 1 ja 1.1: Ladattu osoitteesta http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201008112429
(Outhier’in ja de Maupertuis’in kartta Bibliothèque nationale de France’ssa on nähtävissä osoitteessa http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201003301366)

Kuva 2: http://www.doria.fi/handle/10024/33389, Suomen Kansalliskirjasto

Luku 3.2

T. Kangas, Uudenkaupungin siunattu rauha, 1996, ISBN 952-90-7798-X

Kuva 3: Ephraim Hoeckert’in väitöskirjan kuvitusta, piirtänyt Henrik Seeliger, Turun Akatemia 1753.

Luku 3.3

J. Kostet, Cartographia Urbis Aboensis, 2009, ISBN: 978-952-5217-83-4

Kuva 4: Ladattu osoitteesta http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=33618110

Kuva 5: Ladattu osoitteesta http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=33618118

Luku 3.4

A. Hirsjärvi ja R. Wailes, Finnish Mills Part II Mamsel or Smock Mills, the Newcomen Society, London 1970-71

Luku 4

Kuva 6: Helsingin kaupunginmuseo. HKMS000005_000007k8

S. Roos, Muutamia mieleen pantavia Asioita myllyn rakentajoille Suomessa, Turku 1851 on luettavissa sivustolla vanhattuulimyllyt.fi

Kuva 7: Utländska stads- och fästningsplaner, Sveaborg Vargö SE/KrA/0406/12/042/C/031 (1751) bildid: K0017883_00001 (Krigsarkivet, Stockholm)

Kuva 8: Utländska stads- och fästningsplaner, Sveaborg, Väster Svartö, SE/KrA/0406/12/042/F/026 (1783), bildid: K0018505_00001(Krigsarkivet, Stockholm)

Kuva 9: Valokuva: Millsarchive REXW-FIN-526-02. Alkuperäinen piirustus Ehrensvärd sällskapet rf. Suomenlinna B 40, Helsinki.

Luku 6

M. Klinge, Iisalmen ruhtinaskunta, Keuruu 2006, SKS ISBN 951-746-841-5

Kuva 10: M. Klinge, Iisalmen ruhtinaskunta, s. 166

Kuvat 11-22: Näkymiä 11 yksityisestä myllystä. Valokuvat © Kirsti Horn

1700-luvun tuulimyllyt Suomessa; Kirsti Horn
– Vantaa: Sustainable Heritage; Suomen vanhat tuulimyllyt, huhtikuu 2019.

ISBN (PDF): 978-952-7075-07-4; (nid. / print): 978-952-7075-06-7
ISSN (online): 2342-2025; (print): 2342-2017